1.11.2016

Espoon käräjäoikeuden päätös 21.9.2015

A oli käräjäoikeudessa pyytänyt, että hänelle myönnettäisiin velkajärjestely.

A:n velkoja, Oikeusrekisterikeskus, oli vastustanut hakemusta, koska sille oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukainen este. A:n ainoa velka oli rikoksen perusteella määrätty maksuvelvollisuus. Velkajärjestelylle oli lisäksi saman pykälän 7 kohdan mukainen este, sillä A:n velkaantumiseen johtaneita toimia voitiin kokonaisuutena arvostellen pitää piittaamattomina ja vastuuttomina. Velkajärjestelyn myöntämiselle ei ollut myöskään painavia syitä.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli maksukyvytön ja velkajärjestelyyn oli painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa velallisen maksukykyyn.

Velkajärjestelyn esteestä käräjäoikeus totesi, että velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdan mukaista estettä perustellaan nykyisen ja sitä edeltävän säännöksen esitöissä juuri rikoksesta ilmenevällä velallisen moitittavalla menettelyllä. Lisäksi velkajärjestelyn esteperusteet liittyivät lähtökohtaisesti siihen, miten velallinen oli velkaantunut tai siihen, miten velallinen oli menetellyt velallisena. Toisaalta aikaisemmassa laissa esteperuste oli selvästi kytketty velallisen omaan menettelyyn, kun taas nykyisen säännöksen sanamuodon mukaan esteperuste oli kytketty velallisen maksuvelvollisuuden perusteeseen. Uuden lain esitöissä ei ollut lausuttu siitä, oliko säännöstä ollut tarkoitus muuttaa tämän seikan osalta. Muutoksen tarkoituksena oli esitöiden mukaan ollut kuitenkin se, että velkajärjestely voisi tulla kysymykseen entistä harvemmin silloin, kun velallisella oli rikokseen perustuvaa velkaa. Nyt käsiteltävä tilanne oli hyvin poikkeuksellinen sen osalta, että rikoksesta oli hyötynyt muu kuin rikoksen toteuttanut. Rikoshyödyn menettämisellä pyritään rikoksen vaikutusten eliminoimiseen sekä siihen, ettei kukaan saisi hyötyä rikoksen ansiosta. Vaikkei velallisen omaan menettelyyn liittynyt moitittavuutta, erityisesti vahingonkärsijän ja yleisen maksumoraalin kannalta ei voitu pitää perusteltuna, että heikossa taloudellisessa tilanteessa oleva velallinen lähtökohtaisesti vapautuisi rikoksella saamansa hyödyn takaisinmaksusta velkajärjestelyllä. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että tätä esteperustetta oli sovellettava myös sellaiseen rikoshyötyyn, joka ei ollut syntynyt velallisen oman menettelyn johdosta. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli siten 10 §:n 1 kohdan mukainen este.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan osalta käräjäoikeus totesi, ettei estettä velkajärjestelyn myöntämiselle ollut.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi, ettei velkajärjestelyn myöntämiselle ollut tuossa vaiheessa painavia syitä. Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Ali-Rekola

Helsingin hovioikeuden päätös 22.12.2015

A valitti hovioikeuteen, jossa hän vaati käräjäoikeuden päätöksen kumoamista katsoen, että velkajärjestelylle ei ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukaista estettä.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja katsoi, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli sanotun lainkohdan mukainen este eikä asiassa ollut tuossa vaiheessa painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pauli Viitanen, Terhi Mattila ja Outi Mikkola.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeudessa on lainvoimaisesti todettu, että A on maksukyvytön ja velkajärjestelyyn on painavat perusteet. A ei käräjäoikeuden mukaan kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään niin, että hän voisi selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. A ei ole päässyt sovintoratkaisuun velkojansa kanssa. Yleiset velkajärjestelyn edellytykset näin ollen täyttyivät.

2. A:n velkaantuminen on johtunut siitä, että hän oli ollut jäsenenä viime vaiheessa WinCapita-nimellä toimineessa klubissa ja sijoittanut siihen varoja. Hän oli saanut sijoittamistaan varoista tuottoa 98 927 euroa vuosina 2004 - 2007. Tuotto oli ollut seurausta klubin toiminnassa todetusta rikollisesta menettelystä, johon A itse ei ollut osallistunut. A on velvoitettu menettämään valtiolle rikoksesta saatuna hyötynä mainittu tuotto. Velkajärjestelyhakemus koskee tätä A:n velkaa.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n velkajärjestelylle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukainen este. Jos velkajärjestelyn myöntämiselle katsotaan olevan este, asiassa on sen jälkeen ratkaistava, onko velkajärjestelylle painavia syitä esteestä huolimatta.

Rikosperusteinen velka velkajärjestelyn esteenä lainsäädännössä

4. Velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdassa säädetään, että jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velalliselle on määrätty rikoksen perusteella maksuvelvollisuus eikä velkajärjestelyn myöntämistä voida pitää perusteltuna velan määrä, rikoksen laatu, vahingon kärsineen asema ja muut seikat huomioon ottaen.

5. Kysymyksessä oleva säännös on tullut voimaan 1.2.1997. Tätä ennen voimassa olleen säännöksen (57/1993) mukaan velkajärjestelyä ei voitu myöntää, jos velallinen oli tuomittu yhdestä tai useammasta rikoksesta, jolla hän oli tavoitellut merkittävää taloudellista hyötyä, ja pääasiallinen osa veloista oli määrätty maksettavaksi näiden rikosten johdosta.

6. Voimassa olevaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että pykälän 1 kohtaa on ehdotuksessa tarkistettu niin, että velkajärjestely voisi tulla kysymykseen nykyistä harvemmin silloin, kun velallisella on rikokseen perustuvaa velkaa. Ehdotuksen mukaan velkajärjestely voitaisiin evätä, jos järjestelyn myöntämistä ei voida pitää perusteltuna rikoksen perusteella maksettavaksi määrättyjen velkojen järjestelemiseksi ottaen huomioon velan määrä, rikoksen laatu, vahingonkärsineen asema ja muut seikat. Tahallisten rikosten lisäksi eräät tuottamukselliset rikokset voivat osoittaa velallisessa vastaavanlaista moitittavaa käyttäytymistä, jonka perusteella aiheutuneiden velkojen järjestelemiseksi velkajärjestelyä ei tulisi yleisen yhteiskuntamoraalin ylläpitämisen vuoksi voida myöntää (HE 180/1996 vp s. 33).

7. Velkajärjestelylain 10 §:n 2 kohtaa on muutettu 1.1.2015 lukien. Muutosta koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että pykälän 1 kohta koskee tilanteita, joissa velkajärjestely estyy rikoksen perusteella määrätyn maksuvelvollisuuden vuoksi. Tällöin velallinen on jo tuomittu rikoksesta ja hänelle on määrätty rikoksen perusteella maksuvelvollisuus. Velkajärjestelyn estettä ei muodosta itse rikos, vaan siitä aiheutuva maksuvelvollisuus (HE 83/2014 vp s. 52).

Lainkohdan tulkinnanvaraisuus

8. Korkein oikeus toteaa, että voimassa olevan velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdan sanamuotoa voidaan tulkita niin, että myös toisen henkilön tekemästä rikoksesta johtuva maksuvelvollisuus voisi estää velkajärjestelyn. Tätä tulkintaa puoltaa se 10 §:n taustalla oleva tarkoitus, ettei velkajärjestelyä myönnetä henkilöille, joiden velkaantumiseen liittyy yleisen yhteiskunta- ja maksumoraalin kannalta kielteisiä piirteitä.

9. Kuten edellä kohdissa 4 - 6 esitetystä ilmenee, aiemmin voimassa olleen lain 10 §:n 1 kohdan sanamuodon perusteella oli selvää, että velkajärjestelyn esti velallisen itsensä rikollisesta menettelystä aiheutunut maksuvelvollisuus. Lain muutoksen esitöistä ei ilmene, että säännöstä olisi ollut tarkoitus muuttaa siten, että myös muiden kuin velallisen tekemästä rikoksesta aiheutunut maksuvelvollisuus estäisi velkajärjestelyn. Tällaista tarkoitusta ei voida päätellä pelkästään hallituksen esityksen yleispiirteisestä maininnasta, jonka mukaan muutoksen johdosta velkajärjestely voisi tulla kyseeseen entistä harvemmin.

10. Lainkohta on edellä ilmenevällä tavalla tulkinnanvarainen. Säännöksen tulkinnassa on tämän vuoksi syytä käsitellä velkajärjestelyn yleistä tarkoitusta verrattuna rikoshyödyn menettämistä koskevan sääntelyn tavoitteisiin.

Velkajärjestelyn ja rikoshyödyn menettämisen tarkoituksesta

11. Velkajärjestelylain 1 §:n 1 momentissa todetaan velkajärjestelyn tarkoitukseksi maksukyvyttömän yksityishenkilön (velallisen) taloudellisen tilanteen korjaaminen, jota varten tuomioistuin voi määrätä velallisen velkoja koskevista järjestelyistä (velkajärjestely). Velkajärjestelylain esitöissä todetaan, että säännöstön tulee tasapainoisesti turvata velkaongelmien eri osapuolten edut niin, että velalliset saavat mahdollisuuden korjata taloudellisen tilanteensa, velkojille varmistetaan oikeudenmukainen osuus velallisen nykyisistä ja tulevista tuloista sekä yhteiskunnalle aiheutuvat epäkohdat ja sosiaaliset kustannukset saadaan mahdollisimman vähäisiksi. Päätavoitteena on se, että velkaongelmiin joutunut yksityishenkilö kykenisi selvittämään ja korjaamaan taloudellisen tilanteensa (HE 183/1992 vp s. 22). Mainitun pykälän 3 momentissa todetaan vielä, että velkajärjestelylain säännöksiä sovelletaan sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään velkojan oikeudesta maksuun, velan perimistoimiin tai toimiin velan maksun turvaamiseksi.

12. Toisaalta velkajärjestelyä koskeva lainvalmisteluaineisto osoittaa, ettei järjestelmän piiriin tarkoitettu päästää sellaisia henkilöitä, joiden velkaantumiseen liittyy yleisen yhteiskunta- ja maksumoraalin kannalta arveluttavia piirteitä. Tämän vuoksi lakiin otettiin luettelo sellaisista seikoista, jotka voivat estää velkajärjestelyn myöntämisen. Yleisistäkään syistä velkajärjestelyä ei voida sallia silloin, kun velkataakka tai ainakin pääosa siitä on syntynyt taloudellisen rikollisuuden tai sellaisen elinkeinotoiminnan yhteydessä, joka on johtanut tai voisi johtaa liiketoimintakiellon määräämiseen (HE 183/1992 vp s. 25).

13. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään, että rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

14. Rikoshyödyn menettäminen on osa rikoksen seuraamusjärjestelmää. Tausta-ajatuksena on, että rikos ei saa kannattaa. Hyödyn menettämisellä pyritään osaltaan eliminoimaan rikoksen vaikutukset. Toisena tausta-ajatuksena on, että hyödyn menettämisellä ehkäistään varojen sijoittaminen uusiin rikoksiin (HE 80/2000 vp s. 4).

15. Rikoshyöty tuomitaan siten pääsääntöisesti valtiolle menetetyksi, vaikka rikoksesta hyötynyt henkilö ei olisi itse toiminut moitittavasti. Menettämisseuraamuksen tuomitseminen myös henkilölle, joka tosiasiallisesti on hyötynyt rikoksesta, mutta ei välttämättä ole tietoinen siitä tai tekijästä, on katsottu tarpeelliseksi siksi, ettei rikoksen tuottamaa hyötyä voitaisi saattaa menettämisseuraamuksen ulottumattomiin. Riittävää ja olennaista on, että henkilö on tosiasiallisesti hyötynyt teosta (HE 80/2000 vp s. 22).

16. Rikoslain 10 luvun 10 §:n mukaan menettämisseuraamusta voidaan kohtuullistaa säännöksessä mainituin perustein. Kuitenkin kohtuullistaminen on sopeutettava rikoshyödyn menettämistä koskevan sääntelyn yleiseen tausta-ajatukseen, jonka mukaan rikos ei saa kannattaa. Rikoshyödyn menettämisellä pyritään näin ollen osaltaan eliminoimaan rikoksen vaikutuksia. Tämän näkökohdan painoarvo on merkittävä, ja tältä osin rikoshyödyn menettämistä koskevan sääntelyn perusta on erilainen verrattuna muihin edunpalautusvelan kohtuullistamistilanteisiin (KKO 2014:73 kohta 24).

17. Korkein oikeus toteaa, että velkajärjestelylailla ja rikoshyödyn menettämisseuraamuksella on siten erilaiset tavoitteet. Näitä tavoitteita tulee tulkita lähtökohtaisesti sen säännöstön puitteissa, jota kulloinkin sovelletaan. Tässä velkajärjestelyasiassa etusijalla ovat velkajärjestelyä koskevan lainsäädännön tavoitteet, johon laintulkinta tulee sopeuttaa.

Korkeimman oikeuden kannanotto

18. Velkajärjestelylain 10 §:ssä kuvatuissa esteperusteissa on kysymys velallisen itsensä toiminnan arvioinnista. Tähän nähden olisi poikkeavaa, että ilman nimenomaista säännöstä tai selkeää lainvalmisteluaineistosta ilmenevää tarkoitusta lainkohtaa tulkittaisiin rikoshyödyn osalta muista siinä mainituista tilanteista poikkeavalla tavalla siten, että velkajärjestely estyisi muun henkilön kuin velallisen oman moitittavan menettelyn vuoksi. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, ettei olisi myöskään velkajärjestelylain yleisten tavoitteiden mukaista antaa pykälän 1 kohdan mukaisessa arviossa merkitystä toisen henkilön kuin velallisen toiminnalle. Näin ollen Korkein oikeus tulkitsee kyseistä säännöstä siten, että velallisen maksuvelvollisuuden on täytynyt johtua nimenomaan velallisen itsensä rikollisesta menettelystä, jotta 1 kohdan esteperustetta voidaan soveltaa.

Johtopäätökset

19. Asiassa on riidatonta, että A:n velkajärjestelyhakemuksessa tarkoitettu velka ei ole johtunut hänen omasta rikollisesta menettelystään. Korkein oikeus katsoo, ettei velkajärjestelylle ole siten 10 §:n 1 kohdan mukaista estettä. Näin ollen ja kun Korkeimmassa oikeudessa ei ole enää kysymys muista pykälässä mainituista velkajärjestelyn esteistä, asiassa ei ole tarvetta lausua siitä, onko A esittänyt painavia syitä velkajärjestelylle esteestä huolimatta.

20. Asiassa on riidatonta, että velkajärjestelyn yleiset edellytykset täyttyvät. Kun esteitä sille ei ole, A:lle on myönnettävä velkajärjestely. Velkajärjestelyn aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Espoon käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se velkajärjestelyn aloittamiseksi uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Ari Kantor. Esittelijä Eeva Palaja.